Valitan taas, mutta tätä tämä on. Pakko päästää kaikki paha ulos. Mietin sitä ahdistushelvettiä missä elin. Ei sitä voi sanoin kuvailla. Olin loukussa, täydellisesti. Yritin jotenkin huutaa apua mutta kukaan ei kuullut, enkä uskaltanut sanoa totuutta ääneen. Tarkoitan, en kyennyt vaatimaan oikeutta itselleni. Elin sellaisessa tilassa että miellytin muita, joten olosuhteet olivat huonot. Todellakin. Nyt olen siitä heräämässä, ja se tuntuu hyvältä ja ehkä vähän katkeransuloiseltakin. Saa nähdä mihin elämä vie. Jos vie mihinkään.