Nyt sitten olen palannut tänne ekaa kertaa ensimmäisen kirjoitukseni jälkeen. Siitä on jo pari kuukautta. En ole muistanut salasanaani eikä oikein kirjoitushalujakaan ole ollut. Sen sijaan nyt on taas luovutusmieliala. On niin vaikeaa.. Tuntuu että tämä on ihan hirveää taistelua eteenpäin. Miten ihmeessä saan voimia jatkaa ja taistella takaisin elämään? On niin paljon tekemistä ja korjattavaa. Pitääkö minun tämä kaikki tehdä itse? Se vie vuosia niin. Ellen saa apua.. Itsetunto on aivan pohjamudissa, luojan kiitos pystyn jotenkin selventämään ajatuksiani. Välillä sekään ei ole mahdollista jolloin eteenpäin pääseminen on aika surkeaa, nollatasoa. Tunnen siis että koko elämäni on ollut epäonnistumista. 

Ahdistun ja tulen kateelliseksi toisten ihmisten sosiaalisuudesta ja elämästä, ja siitä että he ovat saaneet elää ei-sairaan tai vähemmän-sairaan ihmisen elämää. MIKSI MINÄ?? Miksi minulla ei ole kunnon sosiaalista verkostoa, ja miksi minulla ei ole jäänyt ystäviä menneisyydestä joita voisin silloin tällöin tavata? Joitain kavereita on, mutta ei sydänystäviä. Ei koska on niin vaikea luottaa ja koska olen elänyt niin paljon tämän sairauden varjossa.  Se on vienyt kaiken.. ihan kaiken. Tuntuu että en onnistu missään ja ainoa pitkä parisuhdekin oli tyypin kanssa joka ei nyt ihan kunnollinen ole. Tunnen olevani täysin nolla. Ihan nolla. Miten ihmeessä voin olla näin sosiaalisesti vaikea tyyppi. Tarkoitan että olen niin ujo, herkkä, epävarma. Ehkä ujous ja herkkyys on myös voimavaroja mutta onko epävarmuus? Tuskin.. Ehkä minut joku hyväksyy tällaisena.. ehkä, mutta olisiko hän sellainen ihminen jonka minä hyväksyisin. Miten minä löytäisin sellaisen tärkeän ihmisen joka oikeasti hyväksyisi tämän epävarman, ujon, sosiaalisesti vammaisen ja tällä hetkellä ainakin työkyvyttömän ihmisen. Miten se voi onnistua kun eivät päältäpäin paremmatkaan löydä?

Niin koko ajan kamppailen itseluottamukseni kanssa. Ja sen tärkeän ihmisenkin pitäisi hyväksyä alemmuudentunteeni. Toivon niin että löytäisin sellaisen ihmisen. En halua jäädä vuosiksi yksin katkeroituneena elämään ja itseeni.